Sijoitussanasto

Sijoittaminen rahastoihin

Inflaatio

Indeksirahastot

Johdannainen

Pääomaverotus

Ota yhteyttä heti!

Jätä yhteydenottopyyntö tai pyydä lisätietoja. Yhteydenotto on ilmaista eikä se sido mihinkään!

Sijoitussanasto

Ansioperusteinen työeläke

Eläkettä, jota maksetaan ansiotyössä käyneelle henkilöille. Eläkkeen suuruus määräytyy yrittäjä- ja palkkatulojen mukaan. Ansioperusteinen työeläke alkaa karttua 18 ikävuodesta lähtien.

Arvopaperit

Arvopaperi on asiakirja tai esimerkiksi arvo-osuus, kuten osake tai velkakirja, joka on arvopaperikaupan kohteena. Arvopaperimarkkinat on jaettu kahteen osaan: käteis- ja johdannaismarkkinoihin. Käteismarkkinoilla kauppaa käydään osakkeilla ja joukkolainoilla. Johdannaismarkkinoiden kaupan käyntiin taas kuuluvat sopimukset, jotka toteutetaan myöhemmin.

Eläkeikä

Eläkeiällä tarkoitetaan ikää, jolloin ihminen on laillisesti oikeutettu eläkkeen saamiseen. Suomessa eläkeikä nostettiin vuonna 2009 63 vuodesta 65 vuoteen.

Eläkerahasto

Eläkerahastot ovat eläkelaitosten sijoittamia varoja. Varat ovat peräisin vakuutusmaksuista. Eläkelaitosten varainhoitoa valvoo Suomen Pankin alainen Finanssivalvonta.

Eläketurva

Eläketurva muodostuu kansaneläkkeestä ja työeläkkeestä. Kansaneläke maksetaan niille, jotka eivät saa ansiotyön kautta saatavaa eläkettä tai saatava työeläke jää liian pieneksi.

Eläkkeen kertyminen

Eläkkeen kertyminen alkaa 18 vuoden iässä. Eläke kertyy jokaisen vuoden ansiotuloista erikseen. Eläkettä kertyy siis myös palkattomilta vuosilta, kuten esimerkiksi äitiysajalta. Tosin nämä palkattomat ajanjaksot kerryttävät pienempää eläkettä.

Eläkkeen suuruus

Kaikkien suomalaisten eläkkeen suuruus määräytyy työuralla tehdyistä työvuosista ja maksetuista eläkemaksuista, eli käytännössä työuran saadut palkkatulot määrittävät eläkkeen suuruuden. Vapaaehtoisen eläkkeen suuruus määräytyy yksilöllisesti maksettujen vakuutusmaksujen määrästä ja niiden kerryttämistä tuotoista. Maksetut eläkevakuutusmaksut rahastoidaan, sijoitetaan ja käytetään eläkkeiden maksamiseen.

Euribor

Euribor on viitekorko, jota julkaistaan päivittäin. Euribor on se korko, jolla pankki lainaa rahaa muilta pankeilta euroalueella. Tätä rahaa pankki sitten lainaa eteenpäin, kuitenkin hieman korkeammalla korolla (euribor + marginaali). Euribor ilmoitetaan kolmen desimaalin tarkkuudella.

Hajauttaminen

Hajauttamisella tarkoitetaan sijoitusten hajauttamista.. Hajautusta voidaan tehdä toimialojen mukaan (eri yrityksiin), maantieteellisesti (eri maanosiin tai maihin) tai ajallisesti. Hajautusten tarkoituksena on pienentää riskiä siltä varalta, että yksittäisellä sijoituskohteella on huono menestys.

Hedge-rahasto

Hedge-rahasto on sijoitusrahasto, joka pyrkii kasvattamaan arvoa markkinatilanteesta riippumatta. Nämä rahastot ovat täysin tuottotavoitteisia, toisin kuin muut rahastot, jotka pyrkivät voittamaan vain omat vertailuindeksinsä.

Indeksirahasto

Indeksirahasto on sijoitusrahasto, johon laitetut varat sijoitetaan vertailuindeksin mukaisiin osakkeisiin. Indeksirahastoa ei tarvitse hoitaa yhtä aktiivisesti kuin muita rahastoja, jonka takia se on kuluiltaan halvempi.

Inflaatio

Inflaatiolla tarkoitetaan rahan ostovoiman heikkenemistä ja siitä seuraavaa hintojen nousua. Nykynäkemyksen mukaan inflaation perimmäisenä syynä pidetään rahan tarjonnan kasvua.

Johdannainen

Johdannainen on eräänlainen rahoitusinstrumentti, jossa taloudellinen arvo perustuu toiseen muuttujaan. Tämä muuttuja voi olla esimerkiksi toisen hyödykkeen, kuten osakkeen hinta tai muu, mitattavissa oleva suure. Johdannaisilla käydään kauppaa johdannaispörsseissä.

Joukkovelkakirja

Tyypilliseen joukkovelkakirjalainaan kuuluu, että lainanottaja sitoutuu maksamaan lainanantajalle tiettynä ajankohtana lainan nimellistä arvoa vastaavan summan. Lainan maksuihin kuuluu myös koron maksaminen lainanantajalle laina-ajalta. Suuryritykset ja julkiset hallinnot suosivat joukkovelkakirjalainoja rahoitusmuodoikseen.

Kansaneläke

Kansaneläke on eläke, jota maksetaan henkilöille, joiden työeläke jää alle tulorajan. Kansaneläkkeen määrää pienentävät muut eläkkeet ja edut joita henkilölle maksetaan. Myös avo- tai aviosuhteessa elävät saavat pienempää kansaneläkettä kuin yksineläjät.

Korkopaperit

Korkopaperit ovat korkorahastojen sijoituskohteita. Parhaimman luottoluokituksen saavat korkopaperit ovat valtion tai muun julkisen hallinnon liikkeelle antamat paperit.

Korkorahasto

Korkorahastot ovat rahastoja, jossa varat sijoitetaan korkoa tuottaviin arvopapereihin. Tarjolla on riskitasoltaan erilaisia rahastoja. Pienen riskin rahastot ovat riskitasoltaan yhtä varmoja kuin pankkitalletus, mutta isomman riskin rahastoja on myös saatavilla.

Lahjaverotus

Lahjaverotus on vero, joka lahjansaajan täytyy maksaa. Lahjasta täytyy maksaa veroa kun sen arvo on 4 000 euroa tai yli. Verovapaita lahjoja saa antaa maksimissaan 3 999 euroa kolmen vuoden aikana.

Lainan korko

Lainan korko on lainanantajalle maksettava korvaus laina-ajalta. Lainan korko riippuu yleisesti tuotteesta. Lainoissa voidaan käyttää kiinteää tai vaihtuvakorkoista korkoa. Todellisena vuosikorkona pidetään korkoa, johon on laskettu mukaan myös lainasta aiheutuvat kulut, kuten toimitusmaksu ja järjestelymaksut. Todelliseen vuosikorkoon lasketaan mukaan myös pankin perimä marginaali.

Obligaatiot

Obligaatio on obligaatiolainan osavelkakirja, arvopaperi. Obligaatioita on monia erilaisia, esimerkiksi kiinteäkorkoisia ja vaihtuvakorkoisia. Obligaatioiden korot maksetaan vuosittain. Suomessa obligaatioiden laina-ajat ovat melko lyhyitä, yleensä noin kymmenen vuotta.

Osakkeet

Osakkeilla käydään kauppaa pörssissä. Jos sijoittaja ostaa yrityksen miljoonasta osakkeesta sata, omistaa sijoittaja kyseisestä yrityksestä kymmenestuhannesosan. Osakkeenomistajat saavat osinkoa keväisin, jolloin voittoa tehneet pörssiyhtiöt maksavat osakkeenomistajilleen yleensä 40-80 % edellisvuoden tuloksestaan.

Osakerahasto

Osakerahasto on sijoituskeino, jossa sijoittaja laittaa varojaan rahastoon, josta ne sijoitetaan osakkeisiin rahastonhoitajan toimesta. Rahastoja on monia erilaisia ja niillä jokaisella on omat kohdesijoituksensa, esimerkiksi ainoastaan suomalaiset osakkeet.

Osakesijoittaminen

Osakesijoittaminen on sijoittamista pörssiin noteerattuihin yrityksiin. Sijoituksia tehdään ostamalla yrityksen osakkeita. Osakkeiden arvot laskevat ja nousevat aika ajoin. Osakkeenomistajat saavat osinkoa yrityksiltä, joiden osakkeita omistavat. Osingot maksetaan aina keväisin tuottoa tehneiden yritysten edellisvuoden tuloksesta.

Pankkiiriliike

Pankkiiriliike on yritys, joka tarjoaa pankkipalveluita. Ne ovat erityisesti keskittyneet säästämiseen ja sijoittamiseen. Pankkiiriliikkeet tarjoavat asiakkailleen sijoitukseen liittyviä neuvoja ja myös salkunhoitajia, jotka hoitavat henkilökohtaisesti asiakkaan sijoituksia.

Piensijoittajat

Piensijoittajaksi kutsutaan sijoittajia, jotka sijoittavat säästämiään varoja, eivätkä elä sijoittamillaan varoilla. Piensijoittaja on usein palkansaaja tai eläkeläinen. Arvopaperimarkkinalakiin on tehty monia säädöksiä piensijoittajien suojaksi. Piensijoittajaa kutsutaan myös usein osakesäästäjäksi.

Pääoma

Kirjanpidollisesti pääoma määritetään rahalliseksi omaisuudeksi. Pääomaa tarvitaan yrityksen ylläpitoon ja käynnistämiseen. Yritykseen voi sijoittaa myös pääomaa, joka on omaisuuden muodossa kuten koneet ja laitteet. Pääomaa kasvatetaan esimerkiksi sijoittamisella ja säästämisellä.

Pääomasijoittaminen

Pääomasijoittaminen on sijoittamista, jossa sijoitetaan yritykseen. Pääomasijoittamisen tarkoituksena on vaikuttaa merkittävästi kyseisen yrityksen toimintaan. Tyypillisenä ehtona pääomasijoituksissa on jäsenyys sijoitettavan yrityksen hallituksessa.

Pääomaverotus

Pääomaverotus on verotusta, jota joutuu maksamaan omaisuudestaan. Esimerkiksi osakkeita myydessä pitää tappiot ja voitot kirjata veroilmoitukseen. Pääomatuloja ovat esimerkiksi korkotulot, vuokratulot ja henkivakuutuksen tuotto. Pääomatulon verotusprosentti on 28%.

Rahasto

Rahastot ovat säätiöitä, jotka ovat yksityisten henkilöiden, yritysten tai yhteisöiden perustamia. Rahasto lahjoittaa pääomaansa rahaston perustajan haluamaan tarkoitukseen. Esimerkiksi maailmankuulu Nobel-rahasto toimii juuri näin.

Rahastosijoittaminen

Rahastosijoittamisella tarkoitetaan sitä, kun sijoitetaan tietty summa rahaa rahastoon. Säännöllisessä rahastosijoittamisessa rahaa sijoitetaan rahastoon tietyin väliajoin. Kun rahaston kurssi on alhaalla, saa sijoittaja enemmän rahasto-osuuksia ja päinvastoin. Rahastosijoittamisessa ei kuitenkaan suositella jatkuvaa ostoa ja myyntiä, vaikka kurssit muuttuisivatkin, sillä kurssien aavistaminen on mahdotonta.

Rahastosäästäminen

Rahastosäästäminen on säästämistä rahaston avulla. Säästämisen tarkoituksena on sijoittaa tietty summa kuussa valittuun rahastoon. Tällöin säästäminen mahdollistaa myös tuoton kertymisen. Tällainen säännöllinen rahastosäästäminen pienentää myös arvovaihtelun merkitystä.

Ryhmäeläkevakuutus

Ryhmäeläkevakuutus on ylimääräinen eläkevakuutus, jonka yritys voi ottaa jollekin henkilöstöryhmälleen. Yritys voi vähentää eläkemaksut verotuksessaan eikä niistä tarvitse maksaa henkilöstösivukuluja. Työntekijä voi jäädä eläkkeelle aikaisintaan 55-vuotiaana.

Salkunhoitaja

Sijoitusrahastoja tarjoavat yhtiöt keräävät rahastoihinsa yksityisten henkilöiden ja yhteisöiden sijoituksia ja sijoittavat niitä eteenpäin esimerkiksi osakkeisiin. Näiden rahastoihin kerättyjen sijoitusten käytöstä vastaa salkunhoitaja. Salkunhoitajan tehtävänä on tehdä sijoituspäätökset rahaston sääntöjen mukaisesti. Salkunhoitajana voi toimia yksittäinen henkilö tai tiimi.

Sijoittaminen rahastoihin

Sijoittaminen rahastoihin on yksi tapa säästää rahaa ja kartuttaa omaisuutta. Rahastoihin sijoittamalla henkilön ei itse tarvitse seurata yksittäisten yhtiöiden arvonkehitystä vaan tämän työn tekee rahastonhoitaja.

Sijoitusrahasto

Sijoitusrahasto on rahasto, joka koostuu osakkeista tai muista arvopapereista. Sijoitusrahaston omistavat sijoittajat, jotka ovat sijoittaneet siihen. Sijoitusrahaston osuuksien ostamista sanotaan merkinnäksi ja niiden myymistä lunastukseksi. Rahastot jaetaan perinteisesti kolmeen ryhmään: osakerahastot, korkorahastot ja yhdistelmärahastot.

Sijoitussanasto

Sijoitussanastoon kerätään sijoittamiseen liittyviä termejä, kuten korkorahasto, ja selitetään lyhyesti niiden tarkoitus.

Sijoitusvakuutus

Sijoitusvakuutukseksi sanotaan säästämisen muotoa, jossa säästäjän vakuutukseen maksamat varat rinnastetaan henkivakuutukseen. Tällaisen sijoitusvakuutuksen ottanut sijoittaja saa tämän ansiostaenemmän veroetuja verrattuna moniin muihin sijoitusmuotoihin.

Tuotto-odotus

Tuotto-odotus on arvio tuotoista, jota saadaan sijoituksista. Usein tuotto-odotusten ennakointi on vaikeaa. Korkorahastojen tuotto-odotuksia voi ennakoida rahaston sen hetkisten sijoitusten tuottojen pohjalta. Osakkeiden tuotto-odotuksia on vaikeampi arvata, koska kurssit muuttuvat odottamattomasti.

Vapaaehtoinen eläkevakuutus

Vapaaehtoisessa eläkevakuutuksessa henkilö maksaa vakuutusyhtiölle vakuutusmaksuja, jotka yhtiö palauttaa yhdessä niiden kerryttämien tuottojen kanssa henkilölle tämän saavutettua tietyn iän. Maksuja ei voida palauttaa ennen ehtojen mukaista eläkeikää muuta kuin poikkeustapauksissa, joita ovat esimerkiksi vuoden työttömyys tai avioero. Vapaaehtoinen eläkevakuutus on henkilön omaksi vanhuudenturvakseen hankkima vakuutus.

Yhdistelmärahasto

Yhdistelmärahasto on rahasto, joka rakentuu sijoituksista, joita ohjataan niin osakkeisiin kuin korkoa tuottaviin kohteisiinkin. Salkunhoitaja sijoittaa sijoitettuja varoja markkinatilanteen kehittymisen mukaan. Osakekurssien laskiessa keskitytään korkosijoituksiin ja päinvastoin. Yhdistelmärahastot ovat usein paras valinta sijoittajalle, joka haluaa valmiiksi hajautetun sijoitussalkun.

© 2009  -  Alexandriasta eläkevakuutus ja rahastot - ammattitaidolla ja kokemuksella  -  Alexandria Pankkiiriliike Oyj  -  Eteläesplanadi 22 A 3. krs  -  00130 Helsinki